Vivi Sundquist, Isa Niiranen

Tutustuimme toisiimme vuonna 2010 opiskellessamme sisustus- ja tilasuunnittelua Karjaalla, ja seuraavana vuonna muutimme jatko-opiskelemaan Englantiin. Sieltä tarinamme oikeastaan alkoi, sillä saimme yliopistossa opiskelukavereiltamme etunimiimme pohjautuvan yhteisnimen VISA. Asuimme ja opiskelimme tiiviisti kolme vuotta saman katon alla, ja haaveet yhteisestä yrityksestä alkoivat kyteä. Elämä kuitenkin vei molemmat vuosiksi toisaalle. Isa muutti vuosiksi Sveitsiin ja Vivikin ennätti asua Barcelonassa.

Syksyllä 2021 olimme molemmat valmiita asettumaan aloillemme Suomeen, tosin eri kaupunkeihin, Isa Loviisaan ja Vivi Turkuun. Syntyi kaksikielinen, eri kaupungeissa toimiva suunnittelutoimisto VISA Interiors. Vaikka projektimme ovat pääsääntöisesti olleet Turun sekä Loviisan lähialueilla, olemme edelleen innokkaita matkustamaan myös muualle. Suuri osa työstä tehdään kuitenkin etänä.

MEISTÄ

Vivi Sundquist, VISA Interiors

Vivi Sundquist

Vivi on asiakkaan luova voima ja toimistomme väripilkku – vaikka hän pukeutuukin aina mustaan. Opiskeltuaan Englannissa hän työskenteli kolme vuotta isossa arkkitehtitoimistossa Turussa. Sen jälkeen muuttokuorma suuntasi Barcelonaan. Koronapandemian vuoksi asuminen lempikaupungissa jäi kuitenkin suunniteltua lyhyemmäksi. Vivi on pirskahteleva persoona, joka huolehtii siitä, että asiakas on aina osallisena vaikuttamassa projektiin.

 

Järjestelmällisyys ja kauniit yksityiskohdat ovat Vivin tunnusmerkkejä.

Isa Niiranen, VISA Interiors

Isa Niiranen

Isa ymmärtää niin estetiikan kuin numeroidenkin päälle. Hän on ollut vaihto-oppilaana Australiassa,  opiskellut Englannissa, työskennellyt käsittelyrobottien parissa Sveitsissä ja laivahyttien parissa Piikkiössä. Hän on imenyt vaikutteita ympäri maailmaa ja hyödyntää nyt kokemuksiaan niin pienissä kuin suurissa projekteissa ylittääkseen asiakkaan odotukset. Hän pitää myös huolen siitä, että kaikki valmistuu ajallaan.

Ahkeruus, joustavuus ja luotettavuus ovat Isan tunnusmerkkejä.